Totuus uinuu syvyydessä, sanoivat Demokritos ja Toivo Salonen.
------------------------------
Blogin ensimmäinen merkintä tulee vähän väsyneistä (hybristä seuraa aina nemesis) mutta miellyttävistä jälkifiiliksistä. Eilen lauantaina juhlittiin Rovaniemellä ystäväni ja filosofianopettajani, filosofi Toivo Salosen 60-vuotisjuhlasymposionia. Juhla oli hieno niin esitysten sisällön kuin iltaohjelmankin suhteen. Erityisen mukavaa oli vaihtaa epävirallisesti kuulumisia illalla filosofien kanssa. Tuntuu, että parhaimmat uudet ideat saa kyllä useimmiten juuri tällaisissa epävirallisissa yhteyksissä, joissa asioista voi aidosti keskustella - jopa näin "rentoutumismerkeissä". Semminkin, kun paikalla oli juuri sellaisia ihmisiä, joiden osaamisalat kiinnostavat myös minua. Tietysti tämä on luonnollista siinä mielessä, että olen aloittanut ja jatkanutkin filosofian opiskelua nimenomaan näiden samojen ihmisten luennoilla. Joka tapauksessa tuntuu taas siltä, että pitäisi saada harrastaa filosofiaa aidosti ja ajan kanssa.
(Olen muuten edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että myös luentojen voima on nimenomaan keskusteluissa, joilla voi olla ihan erilainen heuristinen anti kuin monologilla. Sen vuoksi virtuaaliluennot ainakaan yksinomaisena opetusmuotona eivät voi mitenkään korvata luentosalissa istumista.)
Kuten tavallista, myös virtuaalimelontaa harrastettiin ahkerasti. Päivän muuhun teemaan sopivasti puhuimme tietoisuudesta. Koskimelonta jos mikä on laji, jossa tosiasioiden vähättely tai omien taitojen yliarviointi voi johtaa ikäviin seuraamuksiin. Toisaalta onnistuneet päätökset ja valinnat ovat palkitsevia, sillä ne kertovat, että tietoisuus ei ole niin sanotusti täysin pihalla.
Tämähän on silkkaa totuuden korrespondenssia: jos katson, että A) tavanomainen melontataitoni riittää kosken X melomiseen ja B) olen sekä fyysisesti että psyykkisesti sellaisessa olotilassa, että pääsen tarpeeksi lähelle tavanomaista taitotasoani ja sitten C) todella melon kosken X onnistuneesti, niin käsitykseni sekä taidoistani että vallitsevasta psyykkisestä ja fyysisestä tilastani on tosi (tai vähintään osittain tosi, sattumalla on kai aina roolinsa). Minusta on kiehtovaa analysoida omaa taitotasoa ja ehkä vielä enemmän päivän henkistä tilaa eli sitä, pelkäänkö juuri nyt liikaa tai olenko muutoin liian epävarma. Jos tällaiseen rehelliseen analyysiin pystyy edes vaillinaisesti - sillä vaillinaista itsetuntemus aina jossain määrin lienee - on jollain tavalla kartalla oman itsensä suhteen. Koskimelonta on kohtuullisen hyvä tietoisuuden peili, sillä siinä mahdollisilla virheillä on kouriintuntuvia seurauksia ja siten tutkiskelulla on välitöntä merkitystä. Voi tietysti olla, että se on tietoisuuden peili vain melonnan suhteen.
Tietenkään koskimelonta ei ole aina itsetutkiskelua tai muutoin syvällistä toimintaa. Se on myös lapsellista hauskanpitoa, mikä on sen toinen hyvä puoli.
Joka tapauksessa urheilu voi parhaimmillaan olla ajattelevan ihmisen toimintaa. Samankaltaisia elementtejä itsetuntemukseen liittyen löytyy vaikka vapaalaskusta, kiipeilystä ja kamppailulajeista, joissa huono harkinta voi johtaa varsin konkreettisiin seuraamuksiin. Totta kai lajissa kuin lajissa itsetuntemuksesta on hyötyä ja kilpailupuolella se lienee jonkinlainen välttämättömyyskin.
Itsetuntemusta olisi tietenkin sekin, jos pääsisi selvyyteen omista motiiveista ajaa 300 kilometriä kahden tunnin melonnan takia - joku voisi pitää sitä isona vaivana, mutta koskimelonnassa tuollainen on melko tavallista. Samoin jonkinlaisena luontoihmisenä toivoisi entistä vähäpäästöisempää autotekniikkaa. Autoilu on valitettavasti pakollista, jos haluaa meloa. Tietenkin voisi olla melomatta, mutta se on karu vaihtoehto.
Alla: tämän jätin suosiolla kavereille. Kuva on Store Ulalta Norjasta. Alhaalla vasemmalla on ikävä pintakivi. Taitotaso olisi luultavasti riittänyt, mutta itseluottamus ei ollut kohdillaan. Kosket ovat siinä mielessä kivoja, että ne eivät häviä, vaikka niitä ei meloisikaan ja uusia mahdollisuuksia tulee aina. Tietenkin tämä edellyttää sitä, ettei niihin rakenneta monikäyttöallasta tai ekoallasta, kuten ainakin Suomessa mielellään tehtäisiin.
Pakko kommentoida ajatustasi virtuaaliluennoista. Monella näyttää olevan käsitys, että esimerkiksi etäopetusjärjestelmät olisivat vain yksisuuntaiseen viestintään tarkoitettu. Näin ei suinkaan ole, vaan ne on tarkoitettu nimenomaan keskusteluun ja esimerkiksi yhdessä tekemiseen. Se, miten ihmiset niitä käytännössä käyttävät, on tietenkin eri juttu. Mutta oikein käytettynä ne on monipuolisia ja mahdollistaa syvällisetkin, monensuuntaiset keskustelut.
VastaaPoistaPs. Mukavalta vaikuttava blogi näin ensimmäisen kirjoituksen jälkeen.
-K.A.-
Kiitos kommentista, joka on tietysti hyvin asiaa tarkentava. Ajattelin kieltämättä melko yksioikoisesti lähinnä yksipuolisia videoluentoja, jotka ovat hyviä työkaluja, mutta eivät korvaa keskustelua. Toisaalta on huomattava, että myös tällainen kirjoitettu kanssakäyminen on keskustelua ja sellaisena merkittävää.
VastaaPoista