Edellä kirjoitettua ei pidä ymmärtää niin, että melonta olisi ilman muuta zeniläinen tapa saavuttaa yhteys jonkin korkeamman todellisuuden osan tai tietoisuuden tason kanssa. Näinkin sen voi tietysti kokea (esim. Doug Ammondin Whitewater philosophy), mutta uskoakseni tämä aspekti ei sentään ole jokaisen melojan mielessä kaiken aikaa.
Pikemmin jo esisokraatikoilta tuttu maksiimi Tunne itsesi (gnothi seauton) on ajatuksellinen ideaali, ja ideaalin luonteeseen kuuluu se, että sitä ei voi täydellisessä merkityksessä saavuttaa.
Sen sijaan itsetuntemusta tai tietoisuutta tässä mielessä voi lähestyä erilaisin tavoin ja eri näkökulmista. Filosofia on yksi tällainen tapa, urheilu voi olla sitä jossain luultavasti kapeammassa merkityksessä.
Koskimelonnan itsetuntemus edellyttää ensinnäkin melomista. Ei voi arvioida omaa onnistumista, ellei a) melo ja b) omaa jonkinlaista käsitystä omista taidoista.
Toisekseen itsetuntemus edellyttää käsitystä siitä, kuinka tapaa reagoida jännittävissä tilanteissa tai esimerkiksi konkreettisen loukkaantumisen mahdollisuuden edellä.
Hienovaraisempi asian analyysi osoittaisi luultavasti jotain sellaista, että melojan - kuten kenen tahansa - tietoisuuteen vaikuttaa aiemmin opittu, josta käsin hänen tietoisuutensa rakentuu (ks. esim. Hans-Georg Gadamer). Toisaalta harrastuksen vieminen pidemmälle rikastaa aiemmin opittua ja antaa sitä kautta uusia työkaluja paitsi itse melontaan myös varsinaiseen analyysiin. Oppiminen tapahtuu onnistumisen ja epäonnistumisten kautta ja tietoisuuden syventäminen edellyttää monenlaisia - usein myös ikäviä - kokemuksia. Toisaalta tietoisuutta prosessissa voi syventää se, että kun outo muuttuu tutummaksi, alkaa paljastua, mikä pelko on lähinnä tuntemattoman pelkoa ja mikä sellaista perusteltua pelkoa, jonka kohde voi aidosti esimerkiksi vahingoittaa. Myös tuon oppimisprosessin tunnistaminen itsessä on kiinnostavaa.
Kaikkea ei voi missään tapauksessa tiedostaa, mutta juuri intuitiivisesti tapahtuvien prosessien nostaminen tarkasteluun ja rehellisyyteen pyrkivä itsearvio tuovat harrastuksen lähemmäksi filosofista prosessia. Samalla voi paljastua esimerkiksi se, missä määrin omat motiivit ovat toisten antamia ja missä päämäärä - tiedostettu tai tiedostamaton - ehkä juuri melonnan suhteen on. Ei mikään pieni kysymys.
Noin turvallisuuden näkökulmasta ja miksei muutenkin on kiinnostava myös kysymys "kuudennesta aistista". Tämä viittaa ymmärtääkseni siihen, että johonkin ympäristöön harjaantunut ihminen havaitsee valtavasti erilaisia merkkejä, mutta pystyy tietoisesti käsittelemään vain osan niistä. Hänellä saattaa olla kuitenkin esimerkiksi epämukava tai epävarma olo, jonka syytä on vaikeaa paikallistaa. On mahdollista, että tiedostamaton prosessoi esimerkiksi potentiaalisen vaaran merkkejä, joita tietoisuus ei huomaa. Tällaisista epämukavuuden tai epävarmuuden tunteista ovat kertoneet esimerkiksi onnettomuuteen joutuneet vapaalaskijat.
Kuten melontakaverini Tuomas Vaarala sanoi, onkin hienovaraista peliä tehdä päätöksiä nojautuen yhtä aikaa tietoisuuteen ja toisaalta tiedostamattomaan, jonka vaikutuksen tietää kuitenkin olevan olemassa mutta johon on vaikea päästä käsiksi. Loppujen lopuksi käteen jää siis näppituntuma tai - kuten sanottua - vaillinainen tietoisuus. Onneksi ideaalin tavoittamattomuus ei kuitenkaan ole syy olla pyrkimättä siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti